Lääketieteellinen tutkimus kehittyy

Ensimmäisellä vuosituhannella lääketieteen saralla taannuttiin hieman, kun sairauksia pyrittiin parantamaan rukouksen sekä pyhän hengen voimalla. Lääketieteen harjoittaminen oli jopa kiellettyä ja keskityttiin sielun pelastamiseen. Tämä ajattelutapa kuitenkin väistyi vähitellen ja jo ennen ensimmäisen vuosituhannen päättymistä lääketiedettä opiskeltiin laajalti yliopistoissa.

Keskiajan pandemiat edistivät tutkimusta

Keskiajan pahimmat taudit olivat malaria sekä rutto ja muut pandemiat. Näihin kulkutauteihin menehtyi arviolta yli puolet väestöstä Euroopan, Lähi-Idän sekä Pohjois-Afrikan alueella. Mustalla surmalla oli erityisen suuri vaikutus lääketieteen kehittymiselle. Vallalla ollut humoraalioppi sai väistyä ja terveydenhoidosta tuli entistä käytännönläheisempää. Myös farmakologia eli lääkeaineoppi, joka pyrkii ymmärtämään lääkeaineiden vaikutusta kehossa alkoi kehittyä ensin Arabimaissa, mistä se levisi Eurooppaan. Lääkäreille alettiin asettaa myös tiettyjä vaatimuksia ja heillä tuli olla lisenssi toimensa harjoittamiseksi. Diagnostiikkaa alettiin käyttää pohjana lääketieteelliselle hoidolle. Oireiden perusteella pystyttiin päättelemään, mistä sairaudesta kulloinkin oli kyse. Myös useita erilaisia tauteja alettiin selvästi erottaa toisistaan.

Lääkkeiden merkitys kasvaa

Ensimmäisen vuosituhannen puolivälissä yleistyneet ruumiinavaukset antoivat paremman käsityksen ihmisen anatomiasta ja auttoivat erilaisten tautien määrityksessä. Ensimmäiset teokset anatomiasta julkaistiin tuolloin. Lääketieteen kehityksen sekä tutkimuksen kannalta on tärkeää se, että tietoa pystyttiin jakamaan paremmin kuin aikaisemmin. Erilaisia lääketieteellisiä julkaisuja perustettiin ja niiden avulla tiedon määrä voitiin moninkertaistaa. 1600 ja 1700-luvuilla perustettiin ensimmäiset apteekit ja lääkkeiden käyttö yleistyi.