Perinteinen itämainen lääketiede

Näin pysyt terveenä freelance-yrittäjänä

Kun tekee töitä freelance-yrittäjänä kotioloissa, on erityisen tärkeää pitää huolta omasta terveydestään. Vaikka freelance-työ sattaa tuntua monen unelmalta varsinkin tavallisen päivätyön jälkeen, kotoa käsin tekevä työntekijä altistaa itsensä samalla monille terveysongelmille. Olemme kirjoittaneet tämän artikkelin siksi, jotta sinä, arvoisa freelance-yrittäjä, tiedoistaisit mahdolliset ongelmat ja osaisit havaita ne ajoissa, jotta osaisit ehkäistä niiden aiheuttamat kenties vakavammat jälkiongelmat. Pahimmat freelancer-työntekijän vitsaukset nimittäin saattavat aiheuttaa sellaista haittaa, joka vaikuttaa elämään loppuelämän ajan.

Taloudelliset ongelmat rasittavat mieltä ja aiheuttavat stressiä

Yksi freelance-yrittäjän (sekä tavallisenkin yrittäjän) suurimmista päänvaivoista on tietenkin taloudelliset ongelmat. Yrittäjä ei saa joka kuukausi samana päivänä käteensä palkkalaskelmaa, vaan yrittäjän tulot muodostuvat pitkin kuukautta siitä, kuinka paljon työtä on tehty. Tulojen määrä riippuu täysin kuukaudesta ja asiakkaiden määrästä, joten toisinaan yrittäjä törmää tilanteeseen, jossa tuloja ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi liiketoiminnan sekä arkielämän pyörittämiseen. Tämä on luonnollisesti hyvin stressaava tilanne, johon etenkin aloittelevat yrittäjät saattavat törmätä hyvin. Ilo taloudellisesta itsenäisyydestä saattaa helposti vaihtua pelkoon taloudellisesta epävarmuudesta, sillä raja näiden kahden välillä on varsin hämärä.

Koska yrittäjyyden alkumetreillä yrittäjällä on hyvin suuria määriä juoksevia ja yllättäviä kuluja, joihin voi olla vaikea varautua, kannattaa harkita yrityslainan ottamista alun rahastressin helpottamiseksi. Yrityslaina auttaa alun kuluissa rasittamatta yrittäjän omaa lompakkoa, ja yritystoiminnan aloittaminen ilman stressiä tarjoaa huomattavasti pehmeämmän laskun yrittäjyyteen.

Kotona työskenteleminen altistaa yksinäisyydelle ja pidemmällä aikavälillä masennukselle

Monelle vuosikausia työelämässä olleelle ajatus kotoa käsin työskentelystä ja vapaista työajoista kuulostaa unelmalta. Moni ei kuitenkaan tule ajatelleeksi sitä, että kotona työskentely voi aika ajoin olla hyvinkin yksinäistä. Työelämässä ollessa elämään mahtuu päivittäin ihmiselle pakollisia sosiaalisia kohtaamisia. Työmatkalla bussissa tapaat bussikuskin, työpaikan aulassa aulavirkailijan, työpisteellä työkaverit ja tauolla muut työntekijät. Kotona freelance-yrittäjä saatta pahimmillaan viettää päiväkausia niin, ettei tapaa muita ihmisiä ollenkaan. Vaikka tämä saattaa kuulostaa introvertin makeimmalta päiväunelta, on fakta kuitenkin se, että jokainen ihminen tarvitsee päivittäin ainakin jonkin verran sosiaalista kanssakäymistä. Kotona työskentely altistaa yksinäisyydelle, ja pidemmällä aikavälillä tämä saattaa kehittyä jopa masennukseksi.

Yrittäjän kannattaakin ottaa arjesta aikaa sosialistumiselle. Kannattaa hankkia esimerkiksi sosiaalinen harrastus tai liittyä johonkin itseä kiinnostavaan yhdistykseen, jossa saa viettää aikaa samanhenkisten kanssa.

Tietokoneella työskentely altistaa huonolle ryhdille ja selkäongelmille

Yksi näkyvimmistä fyysisistä freelance-työskentelyn ongelmista liittyy virheelliseen työasentoon. Mikäli työtä tehdään päivittäin tietokoneen ääressä huonossa asennossa jopa tuntikausia, on selkä ja niska koetuksella. Tämä taas saattaa altistaa yrittäjän erittäin ikäville loppuelämän ongelmille, kuten huonolle ryhdille tai selkäongelmille. Selkäongelmat voivat lopua äityä niin pahaksi, että ongelma saattaa vaatia lääkärihoitoa tai jopa leikkausta.

Onneksi yrittäjä voi tehdä paljon selkäongelmien ehkäisemiseksi. Ensinnäkin, työasennon virheasennon korjaamiseen on olemassa monia jippoja. Oikealla korkeudella pidetty ja asianmukaisesti pehmustettu työtuoli, hyvin asetettu selkänoja, ja oikealla korkeudella oleva työpöytä. Lisäksi säännöllinen taukojumppa auttaa ehkäisemään selkäongelmia erittäin tehokkaasti, sillä tällöin et tule jumiutuneeksi samaan asentoon tuntikausiksi. Lisäksi säännöllinen taukojumppa tai vaikkapa happihyppely auttaa ehkäisemään myös toista yrittäjän vitsausta, nimittäin liikkumattomuutta.

ashe