Vaihtoehtoinen lääketiede

Kehon parannusta käsillä

Reiki on hoitomuoto, joka on peräisin Japanista, joten sen voisi mieltää kuuluvan myös perinteiseen itämaiseen lääketieteeseen. Reikiä harjoitetaan kuitenkin nykyään myös paljon länsimaissa, joissa se on jopa etääntynyt alkuperäisestä muodostaan. Koululääketieteen mukaan kyseessä on pelkästään uskomukseen perustuva hoitomuoto, eikä sen vaikutuksia ole voitu tieteellisesti todistaa. Reiki-hoidossa hoitaja kuljettaa käsiään potilaan kehon yläpuolella saaden aikaan lämmön sekä virtauksen tunnetta. Myös nipistelyä ja hierontaa voidaan käyttää.

Jäsenkorjaus

Jäsenkorjauksen todetaan auttavan niin migreeniin, selkäkipuun kuin lapsettomuuteenkin. Vaivojen katsotaan johtuvan kehon vääristyneestä asennosta. Väärä istuma-asento tai aikaisemmat vammat aiheuttavat lantion alueen lihaskireyttä, joka voi säteillä kipuna mihin tahansa kehon osaan. Vahvasti kansanperinteeseen perustuvaa jäsenkorjausta on annettu potilaille jo satojen, jopa tuhansien vuosien ajan. Hoidossa käsin manipuloimalla käsitellään potilaan kehoa. Jäseniä kääntelemällä niille löydetään parempi asento ja samalla tasapainotetaan ja rauhoitetaan ihmisen mieltä ja kehoa. Asiakkaiden hyvistä palautteista huolimatta jäsenkorjausta ei pidetä lääketieteellisesti toimivana hoitomuotona.

Vyöhyketerapia

Refleologiassa eli vyöhyketerapiassa potilaan heijastepisteitä hieromalla pyritään vaikuttamaan hoitavasti erilaisiin kehon kiputiloihin sekä sairauksiin. Hoidossa manipuloidaan pääosin potilaan käsiä, jalkoja tai kasvojen aluetta ja korvia. Hoito perustuu erilaisiin pisteisiin raajoissa tai pään alueella, jotka vastaavat kehon eri osia ja joiden hierominen vaikuttaa näihin alueisiin rentouttavasti ja parantavasti. Vyöhyketerapiakin on kuulunut perinteiseen itämaiseen parantamiseen, mutta sitä pidetään nykyään uskomustieteenä, sillä sen vaikutuksia ei ole voitu todistaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

ashe