Perinteinen itämainen lääketiede

Lääkärin etävastaanotto – tapaa lääkäri tietokoneen välityksellä

Varsinkin koronan aikaan terveyskeskukset ovat joutuneet vähentämään ei-kiireellisten aikojen varaamista. Vuonna 2020 korona on työllistänyt lääkäreitä ja sairaaloita siihen malliin, että yksinkertaisesti aikoja ei ole riittänyt aivan kaikille. Ihmisiä onkin pyydetty olemaan tulematta lääkärin vastaanotolle, mikäli asialla ei ole kovin kiire.

Toinen syy olla menemättä vastaanotolle on sairaus. Jos henkilöllä on pieniäkään flunssan oireita, ei vastaanotolle tule missään tapauksessa lähteä koronan aikaan. On nimittäin olemassa riski, että henkilö on sairastunut koronaan ja voi tartuttaa monia muitakin. Ohjeistukset ovatkin olleet todella tiukat. Myös koronatestien tekeminen on pyritty järjestämään siten, että muut sairaalassa tai tarveyskeskuksessa olevat voitaisiin pitää mahdollisimman turvassa. Jos koronatestissä joutuu käymään, hoituu se helpoiten niin sanotun autokaistan kautta. Siellä potilaan ei tarvitse poistua autosta, vaan testi voidaan ottaa potilaan istuessa autossa.

Etävastaanoton hyödyntäminen

Lääkärin etävastaanotto on tullut monelle tutuksi viime vuosien aikana. Etävastaanotolla potilaan ei siis tarvitse lähteä varsinaisesti vastaanotolle, vaan se hoidetaan tietokoneen kautta videon välityksellä. Tietokoneen ei missään nimessä tarvitse olla uusinta mahdollista mallia, vaan mikä tahansa nettiyhteyden ja nettikameran sekä mikrofonin omistava tietokone käy oikein hyvin. Esimerkiksi siis macbook air 13 on oikein toimiva valinta etävastaanotolla käymiseen. Potilaan kannattaa kuitenkin tarkistaa etukäteen, että nettikamera toimii, mikrofoni välittää puhetta ja kaiuttimista kuuluu ääntä.

Etävastaanotolla voi kertoa oireistaan, joiden perusteella lääkäri pystyy tekemään diagnoosin. Lääkäri voi myös uusia reseptejä etävastaanoton perusteella tai määrätä henkilön jatkotutkimuksiin, jotka toteutetaan ihan perinteisesti sairaalassa tai terveyskeskuksessa. Periaatteessa etävastaanotto sopii siis kaikkiin tilanteisiin, joissa ei tarvita fyysistä tutkimusta. Koronan aikaan etävastaanotolla on käynyt useita oireellisia potilaita. Lääkäri on tehnyt oman arvionsa oireiden perusteella ja voinut määrätä potilaan koronatestiin. Toisaalta lääkäri on voinut päätellä myös, että kyseessä ei ole korona, vaan tavallinen flunssa. Tällöin lepo ja särkylääkkeet riittävät hoidoksi.

Miten etävastaanotolle pääsee?

Etävastaanotolle pääsee kätevästi varaamalla ajan netistä. Ajan voi varata minkä tahansa lääkärikeskuksen kautta. Etävastaanotosta saa Kela-korvauksen, jonka jälkeen maksettavaa ei jää montakaan kymmentä euroa. Etävastaanotolla käyminen ei siis ole sen kalliimpaa kuin normaalisti vastaanotolla käyminen.

ashe